Joustoa ja joustamattomuutta

Kavin tuore linjaus ikärajajoustoista on aiheuttanut aaltoja ja kiivastakin keskustelua. Pähkinänkuoressa kyse on melko yksinkertaisesta asiasta: ikärajajoustolla tarkoitetaan, että sopivan aikuisen – tyypillisesti vanhemman – seurassa kuvaohjelmien ikärajoissa voidaan joustaa korkeintaan kolme vuotta. Erilaisessa pelitoiminnassa, kuten nuorisotyössä, kilpapelaamisen parissa ja lasten ja nuorten pelikerhoissa joustoa on tulkittu siten, että esimerkiksi vanhemman lupa tai vastuullisen aikuisen, vaikkapa valmentajan tai nuorisotyöntekijän, läsnäolo riittää ikärajajouston soveltamiseen. Käytännössä siis esimerkiksi 11-vuotias on voinut pelata pelikerhossa ohjatusti Fortnitea, vaikka pelin ikäraja on 12. Tuoreessa ohjeistuksessa tällainen kielletään suorasanaisesti:

KAVI:n tulkintalinjaksi on vakiintunut, että ikärajajoustoa ei tule käyttää lapsiryhmissä. Tämä koskee kaikkea toimintaa, jonka osana kuvaohjelmia tarjotaan julkisesti. Ikärajajoustoa ei tule siten soveltaa esimerkiksi harrastustoiminnassa, kunnallisessa nuorisotyössä, järjestöissä, seurakunnissa, yritystoiminnassa tai vapaaehtoistoiminnassa edes vanhempien luvalla tai ammattikasvattajan läsnä ollessa. 

Yksinkertainen ohjeistus on aiheuttanut ymmärrettävästi närää ja aitoa huoltakin. Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL tuomitsi lausunnossaan ohjeistuksen kovasanaisesti. Monen tahon, niin julkisen kuin yksityisen, pelitoiminta nojaa ikärajajouston käyttöön, ja kun suorasanaista linjausta ei ole ollut, toiminta on voitu järjestää ammattilaisen harkinnan mukaan. Esimerkiksi Counter-Strike:Global Offensive –peliä, tuttavallisemmin CS:GO:ta, on voitu 16 vuoden ikärajasta huolimatta pelata nuorisotyön ja kilpapeliharjoittelun piirissä ohjatusti, vaikka pelaajat ovat olleet alle 16-vuotiaita. 

Tilanne on varsin hankala. Viranomaisena Kavi joutuu ohjeistamaan pelitoiminnan järjestäjiä toimimaan lain puitteissa. Ohjeistus ei varsinaisesti ole dramaattinen muutos, vaan kyse on enemmänkin siitä, että erilaiset toimijat ovat vaikuttaneet varsin tyytyväisiltä harmaasävyiseen tilanteeseen: niin kauan kuin kukaan ei ole ottanut asiaa puheeksi, lakia on voitu tulkita itselle sopivalla tavalla. Epämääräinen tilanne ei kuitenkaan ole ollut ainoastaan etu, vaan esimerkiksi kaupungeittain vaihtelevat käytännöt ovat asettaneet nuoria eriarvoiseen asemaan ja ylipäänsä sekavoittaneet asian käsittelyä. Muun muassa Helsingin nuorisotoimen pelitoiminnassa ikärajajoustoa ei käytetä. On hyvä, että asiasta keskustellaan: tuhansia nuoria koskettava pelitoiminta ei voi rakentua vaihteleville tulkinnoille tai sille, että kukaan ei kysy miten lain mukaan pitäisi toimia.

Uusi linjaus on selkeä ja melko yksiselitteinen, mutta johtaa myös hankaliin tilanteisiin: 15-vuotias nuori voi pelata kotonaan ikärajalla 16 varustettua Counter-Strikea vanhempiensa täydellä tuella ja hyväksynnällä. Uuden ohjeistuksen perusteella hän ei kuitenkaan voisi mennä itsekseen vaikkapa nuorisotyön tai kilpapelijoukkueen järjestämään Counter-Strike-pelitoimintaan – ei edes vanhempiensa luvalla. Epäselvää on myös, voisiko hän osallistua verkossa järjestettävään pelitoimintaan. Tällöinhän nuori toki pelaisi kotoaan ja mahdollisesti jopa vanhempansa läsnäollessa, mutta toisaalta ohjeistuksen perusteella on epäselvää, saisiko toimintaa silti tarjota nuorelle, joka ei ole vielä 16-vuotias. Kohteliaasti voi sanoa, että tilanne ei ole tarkoituksenmukainen. Hieman vähemmän kohteliaasti tilannetta voisi kuvailla absurdiksikin.

Tämä kaikki olisi helppo kehystää kankean ja ajastaan jälkeen jääneen viranomaisen pelivastaisuudeksi, mutta se ei tunnu vastaavan todellisuutta. Kavi on etenkin suunnittelijansa Tommi Tossavaisen kautta profiloitunut nimenomaan pelikulttuurin edistäjäksi, rakentajaksi ja puolustajaksi. Esimerkiksi Peliviikko ja suurta suosiota niittäneet Pelikasvattajan käsikirjat eivät olisi syntyneet ilman Kavin huomattavaa panosta. 

Ongelmakohtana vaikuttaisi ensisijaisesti olevan vanhentunut kuvaohjelmalaki. Kuten viime syksynä valmistuneessa Kuvaohjelmalain toimivuus ja uudistustarpeet selvitysraportissa todetaan:

Ehdotan, että sääntelyn selventämiseksi kaikkien kuvaohjelmien yhtenäisen sääntelyn sijasta digitaalisia pelejä säännellään laissa selvästi erikseen omana kokonaisuutenaan. Näin ollen lain kuvaohjelman määritelmää tulee tarkistaa ja lakiin tulee ottaa digitaalisen pelin määritelmä sekä julkisen ja yksityisen pelaamisen erottamiseksi (esim. eSport-koulutustilanteet) määritelmät siitä, mitä pelin yleisöllä, pelin tarjoamisella ja pelin tarjoajalla tarkoitetaan. Lisäksi lakiin tulee ottaa omat säännökset siitä, mitä ikärajojen noudattaminen tarkoittaa pelien tarjoamisen kohdalla ja selvyyden vuoksi säätää erikseen mahdollisesta pelaamiseen liittyvästä ikärajajoustosta.

Uudistusta pidetään raportissa erittäin tarpeellisena muuttuneen toimintaympäristön vuoksi. 

Yhtenäinen, selkeä linjaus on varmasti tarpeen, jotta erilaiset toimijat voivat kaikki pelata samoilla säännöillä. Samaan aikaan toivon, että kuvaohjelmalakia uudistettaessa huomioidaan suosituksen mukaisesti pelaamisen moninaisuus. On arvokasta, että lasten ja nuorten hyvinvointia suojellaan myös lainsäädännön kautta. Samalla lainsäädännön ja ohjeistusten tulee kuitenkin vastata myös pelaavien lasten ja nuorten ja heidän perheidensä arkitodellisuutta. Kuvaohjelmalaissa varsin perustellusti katsotaan, että ikärajajoustosta päättää aikuinen, joka tuntee riittävän tarkasti lapsen tai nuoren voidakseen arvioida mediasisällön soveltuvuutta.  On kyseenalaista, toteutuuko tämä kriteeri esimerkiksi satunnaisen nuorisotyöntekijän tai vaihtuvan pelikerhon ohjaajan kohdalla. Harmaata aluetta kuitenkin riittää: entä läheisesti nuorten kanssa työskentelevä opettaja, erityisnuorisotyöntekijä, lastensuojelun ammattilainen tai kilpapelivalmentaja? Huoltaja, jonka käsitys peleistä ja pelaamisesta on poikkeuksellisen negatiivinen tai joka ei ole kiinnostunut lapsensa hyvinvoinnista ja mediankäytöstä?

Erilainen ohjattu pelitoiminta, oli kyseessä sitten yksityinen pelikerho, nuorisotyöllinen pelaaminen tai kilpapelivalmennus, edistää parempaa pelikulttuuria ja terveellisiä pelaamisen tapoja ja parhaimmillaan antaa lasten ja nuorten toteuttaa itseään vastuullisten aikuisten valvomassa ympäristössä. Nuorten pelaamisen ja hyvinvoinnin tutkijana pidän erittäin tärkeänä, että laki ja tulkinnat mahdollistavat tämän jatkossakin – tarvittaessa myös ikärajajoustoa käyttäen. Ikärajoitusten tarkoitus on lasten suojelu. Jos lapsi tai nuori jää ikärajan joustamattomuuden vuoksi pois itselleen tärkeästä ohjatusta pelitoiminnasta, ja jatkaa saman pelin pelaamista itsekseen kotonaan, voidaan perustellusti kysyä mitä myönteistä on saavutettu.

Kavi kerää palautetta ja kysymyksiä ikärajajoustoon liittyen tällä avoimella dokumentilla, ja on luvannut päivittää ohjeistustaan sen perusteella. Dokumentissa on esitetty useita oleellisia kysymyksiä aiheen tiimoilta.

Artikkelikuva: SEUL / Arttu Kokkonen / Assembly Summer 2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s