Viime viikkoina mediassa kävi pienimuotoinen kohahdus, kun tuore väitöstutkimus vaikutti paljastavan hurjan tuloksen: jopa 70 000 suomalaista nuorta kärsii  pelaamisesta. Koska aihe on lähellä sydäntä ja tutkija Niko Männikkökin ammatillisista yhteyksistä tuttu, pieni hälytyskello helähti – mitään näin dramaattista en ollut aiemmin kyseisen tutkijan tuotannosta lukenut.

Haluaisin sanoa, että alkoi kiihkeä salapoliisityö. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin paljastettava, että vaihdoin Männikön kanssa muutaman sähköpostin ja jäin odottamaan itse väitöskirjaa, joka pian tulikin luettavaksi.

Toisin kuin median dramaattisimmista otsikoista voisi kuvitella, väitöstutkimus on asiallinen eikä siinä tarjoilla kovinkaan hurjia väitteitä. Väitöskirjaan kootuissa osatutkimuksissa käytetään kansainvälisiä standardimittareita, joiden potentiaaliset ongelmat on huomioitu ja kirjoitettu auki.

Mitä väitöskirjassa sitten todetaan? Olen listannut alle itselleni keskeisiä havaintoja:

• Ongelmallinen pelaamiskäyttäytyminen – esimerkiksi vaikeus hallita omaa pelaamista – on yhteydessä erilaisiin kielteisiin hyvinvointitekijöihin, esimerkiksi masennukseen ja ahdistukseen. Painotus on sanalla yhteydessä, tutkimuksessa ei tehdä väitteitä syy-seuraussuhteista.
• Yhdessä osatutkimuksessa ongelmallisen pelaamiskäyttäytymisen esiintyvyydeksi saatiin 9,1% – tästä lienee syntynyt ajatus joka kymmenennen nuoren ongelmista. Väitöskirjassa kuitenkin todetaan tuloksen olevan korkea, kyseessä olevan riskiryhmä ja että tulosta selittää mahdollisesti mittaustapa. Riippuen tutkimuksessa käytetyn mittarin tulkinnasta kyseisessä osatutkimuksessa ongelmallisen pelikäyttäytymisen elementtien esiintyvyys oli joko tuon 9,1% tai sitä ei esiintynyt lainkaan. Tutkija itse kehottaa varovaisuuteen tuloksen tulkinnassa.
• Motiivit vaikuttavat olevan keskeisessä roolissa ongelmallista pelaamiskäyttäytymistä tarkasteltaessa. Tämä on todettu aiemmassakin tutkimuksessa.
• Peligenreistä etenkin verkkoroolipelien parissa vaikuttaa esiintyvän enemmän ongelmallista pelaamiskäyttäytymistä. Tämäkin havainto on tuttu aiemmasta tutkimuksesta, ja ongelmalliseksi katsotun pelaamisen tarkastelu onkin painottunut nimenomaan World of Warcraftin kaltaisiin massiivimoninpeleihin.
• Ongelmallista pelaamiskäyttäytymistä vaikuttaa esiintyvän enemmän pojilla kuin tytöillä. Myös tämä on todettu aiemmissa tutkimuksissa.
• Perhemuoto voi vaikuttaa ongelmallisen pelaamiskäyttäytymisen esiintyvyyteen. Ongelmia esiintyi vähiten ydinperheessä elävillä nuorilla, mikä voi kertoa esimerkiksi nuoren vaikeuksista sopeutua jaettuun huoltajuuteen.
• Monet pelaajista eivät pidä mittarin perusteella ongelmalliseksi luokiteltua pelaamiskäyttäytymistään ongelmana. Katson tämän kertovan sekä mittarin yliherkkyydestä tunnistaa pelaaminen ongelmalliseksi että pelaajien turhankin vähäisestä itsereflektiosta oman pelaamisensa suhteen.

Kaiken kaikkiaan tutkimus vahvistaa aiempia käsityksiä siitä, että peleihin liittyvät haitat ja ongelmallinen pelaamiskäyttäytyminen ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, ja niiden mittaaminen on vaikeaa. Johtopäätöksissä kehotetaan kiinnittämään huomiota nuorten pelaamistottumuksiin, ja muistutetaan, että valtaosalle pelaajista kyseessä on harmiton harrastus. Samalla kuitenkin tuodaan esiin, että pelaaminen on yhteydessä erilaisiin hyvinvointiriskeihin, ja että näitä yhteyksiä pitää tarkastella lähemmin. Männikkö myös peräänkuuluttaa lisää laadullista tutkimusta ja holistisempaa lähestymistapaa ongelmalliseksi katsotun pelaamisen tarkasteluun. Olen kaikesta tästä aivan samaa mieltä.

Kun yllä on esitelty tutkimuksen todellisuus, alla on autenttinen reaktioni tutkimuksesta tehtyyn uutisointiin.

Toisin kuin voisi kuvitella, tutkimus ei ole hälyttävä, eikä joka kymmenes nuori oirehdi ongelmista.

Toistaiseksi parhaan jutun väitöskirjasta on tehnyt Lapin Kansa. Uskon, että tutkijan ääni kuuluu tässä haastattelussa merkittävästi kirkkaammin kuin dramaattisemmissa jutuissa. Kyseessä on hyvä esimerkki tiedeviestinnän vastuukysymyksistä: epäilen, että tulevina vuosina tämä ”70 000 ongelmapelaajaa”-tulkinta (joka siis on saatu ottamalla kymmenesosa suomalaisista 13-24-vuotiaista) vakiintuu jonkinlaiseksi faktaksi, jota peli- ja mediakasvattajat saavat purkaa. Epäilemättä myös monessa kodissa huoli roihahtaa taas hetkeksi. Kyseessä ei myöskään ole pelkästään toimittajien syy, vaan dramaattinen sävy on otettu moneen uutiseen suoraan yliopiston tiedotteesta.

Niko Männikölle kiitokset ja onnittelut ansiokkaasta väitöskirjasta! On hienoa, että ongelmallista pelaamiskäyttäytymistä on lopulta tutkittu myös Suomen oloissa. Toivon omankin väitöskirjani pian täydentävän tietojamme aiheesta.

Lue lisää:

Männikkö, N. 2017. Problematic gaming behavior among adolescents and young adults. Relationship between gaming behavior and health. Acta Universitatis Ouluensis D 1429. University of Oulu. http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1658-4