Tasaisin väliajoin pelimaailmassa kuohahtaa, ja aiheena ovat naiset peleissä. Onneksi kuohahtaa, koska keskusteltavaa riittää edelleen. Koska keskustelu usein karkaa laajaksi feminismikeskusteluksi, ajattelin tällä kertaa rajata aiheen pelien naiskuviin.

Usein kun aiheen nostaa esiin, niskakarvat nousevat pystyyn monella pelaajalla. Taasko joku mielensäpahoittaja tulee sotkemaan hyviä juttuja? Tunnistan fiiliksen, koska siitä on paljon omakohtaista kokemusta. Aikoinaan itseäni ärsyttivät suunnattomasti feministit, jotka ”ottivat kaiken liian vakavasti”, ”eivät ymmärtäneet kulttuuria” ja ”halusivat että peleissä ei saa enää tehdä mitään paitsi puhua tunteista”. Jälkeenpäin ajatellen ymmärrän tuntemuksiani. Rakkaaseen harrastukseen kohdistuva kritiikki on helppo ottaa itseensä, ja reaktiona ovat usein ärtymys ja puolustelu. Ne ovat silti auttamattoman kehnoja reaktioita kiperiin, aiheellisiin kysymyksiin.

Pelien naiskuvat ovat usein todella yliseksualisoituja. Pikainen kuvahaku kertoo tästä karua kieltä. Samanlainen kuvahaku mieshahmoista korostaa asiaa vielä enemmän. Kyllä, poikkeuksia löytyy. Ei, seksikkyys ei ole itseisarvoisesti huono asia. Miksi asia on sitten ongelmallinen?

Pelihahmot ovat monelle esikuvia, roolimalleja ja samaistumisen kohteita, tietoisesti tai alitajuisesti. Epävarma teini voi löytää itsensä Monkey Islandien Guybrushin toheloinnista tai vahvistaa itsetuntoaan Halojen pysäyttämättömänä Master Chiefina. Mass Effectien Shepardina voi paitsi pelastaa maailman, myös flirttailla ja lemmiskellä eri sukupuolten ja rotujen (tässä tarkoittaen pelin muukalaisrotuja) kanssa, olla sankari tai sikailla. Allekirjoittaneelle Walking Deadin Lee oli toistaiseksi koskettavin kosketus huoltajuuden problematiikkaan. Pelihahmoja löytyy moneen makuun, on aggressiivisia, lempeitä, tyhmiä, älykkäitä, raakoja ja kummallisia. Jokainen löytää omansa mieltymystensä mukaan, ainakin jos on valmis pelaamaan miespuolista hahmoa.

Tällaiselle valkoiselle, kolmekymppiselle miehelle on tarjolla huikea määrä erilaisia, omaa sukupuolta ja etnisyyttä edustavia pelihahmoja pelattavaksi. Äskeisistä esimerkeistäkin niitä löytyi. Jopa Shepard, jonka sukupuolen pelaaja saa itse pelissä valita, kuvataan valtaosassa Mass Effectien kansitaiteesta valkoisena miehenä. Fiksujen, tyylikkäiden naishahmojen etsijöille homma muuttuu äkkiä kinkkisemmäksi. Ihoa, rintoja ja pakaroita on tarjolla yli oman tarpeen. On toki myös taistelutaitoja, älykkyyttä ja asennetta, mutta useimmiten paketoituna ulkokuoreen, joka vaikuttaa napatun pikkutuhmista päiväunista. Niinhän se usein toki onkin – seksi myy, tai sen ainakin oletetaan myyvän. Mutta entä jos haluaisi hahmon, jossa seksuaalisuus ei vie jatkuvasti huomiota hahmon muista ominaisuuksista? Siis sellaisen, kuin mieshahmot yleensä ovat?

Keskustelut pelien naiskuvista lähtevät yleensä raiteiltaan äkkiä. Kritiikkiin yliseksualisoiduista naishahmoista vastataan kysymällä ”Mitä haittaa niistä on?”, josta päädytään äkkiä laajempaan keskusteluun feminismistä, aikamme mediakuvastosta ja yhteiskunnan rakenteista. Ne ovat sinänsä todella relevantteja aiheita, mutta kaikki internetissä aiheeseen törmänneet tietävät, miten hedelmätöntä ja vääjämättömän vihamielistä moinen keskustelu usein on. Suosittelen liikkeelle lähtemistä eri kysymyksistä.

Miksi pelin naishahmon pitää olla seksualisoitu, mikäli hahmon rooli pelissä ei sitä edellytä? Miksi Tekken-miehellä on housut ja -naisella mikroshortsit? Miksi naissoturin haarniska koostuu teräsbikineistä, mutta miehen vastaava kattaa koko kehon? Miksi edes naispoliisit tai -sotilaat eivät osaa vetää takkinsa vetoketjua kuin puoleen väliin?

Helpoin vastaus tähän tietty on vedota yllä mainittuihin markkinoiden lakeihin: seksi vetoaa nuoriin miehiin, joita yleensä pidetään pelien kohdeyleisönä. Se on kuitenkin perusteena heppoinen. Toki naishahmojen seksikkyys voi tuoda pelille pientä lisäarvoa tietyissä ryhmissä, mutta minun on vaikea kuvitella, että se olisi keskeinen pelin hankintapäätöstä ohjaava tekijä. Markkinoiden lakien perusteella voisi kuvitella, että monipuolisemmat hahmot todennäköisemmin lisäävät pelin näkyvyyttä ja myyntiä kuin syövät sitä.

Monipuolisten pelihahmojen tarjoaminen on myös pelaajien huomioimista ja kunnioittamista. Kuten Infinity Wardin Mark Rubin kommentoi naishahmojen lisäämistä Call of Duty: Ghostsiin:

Honestly, adding female soldiers to character customization wasn’t about trying to lure more people into the game. It was actually just about acknowledging the people who already play our game

Tärkeämpänä tekijänä pidän pelintekijöiden laiskuutta ja tiedostamattomuutta. Jos on tottunut tietynlaiseen kuvastoon, sitä myös toisintaa – myös huomaamattaan. Syntyy noidankehä, jossa tietynlaista kuvastoa toistetaan, koska se kuuluu genreen, ja se kuuluu genreen, koska sitä toistetaan. Koska myös oletettu kohdeyleisö on tottunut tiettyyn kuvastoon, pelätään ehkä negatiivista erottumista. Ongelmaksi tässä muodostuu tietenkin se, että kulttuuri ei koskaan kehity. Taustalla on myös arvovalinta: tehdäänkö pelejä siihen kulttuuriin, joka vallitsee, vai siihen, jonka halutaan vallitsevan.

Palautteella on väliä. Blizzard toi uuteen Overwatch-peliinsä hahmon, joka rikkoo ilahduttavasti sukupuolistereotyyppejä. Larian Studios taas muutti pelinsä kansitaiteen palautteen perusteella huomattavasti fiksumpaan suuntaan. Jälkimmäinen oli joidenkin mielestä hyökkäys sanan- ja ilmaisunvapautta vastaan.

Pelaajien kirjo on monipuolinen. On kaikkia sukupuolia, erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja erilaisia etnisyyksiä – erilaisia ihmisiä. Mitä enemmän myös pelit heijastelevat tällaista pelaajien ja ihmiskunnan moninaisuutta, sitä enemmän me voimme saada niistä irti – roolimalleina, mahdollisuuksina astua toisiin kenkiin ja tarinoina jotka muuten voisivat jäädä kokematta.

 Artikkelikuva: kuvakaappaus Telltale Gamesin Game of Thrones -pelistä (2015).